Festivaalin uusi taiteellinen johtaja, säveltäjä ja kapellimestari Kari Tikka on kutsunut yhteensä nelisenkymmentä suomalaista laulajaa, urkuria, pianistia, kuoroa ja orkesteria esiintymään 8.6.–31.8.2006 Espoon tuomiokirkossa järjestettäviin konsertteihin.
Tunnettuja taiteilijoita ja nuoria taitajia
Tuttuun tapaan Urkuyö ja Aaria haluaa esitellä tunnettujen taiteilijoidemme rinnalla nuorta suomalaista muusikkopolvea. Monica Groop, Anna-Kristiina Kaappola, Kalevi Kiviniemi, Risto Lauriala, Jorma Hynninen, Esa Ruuttunen ja Tommi Hakala saavat seuraansa muun muassa sopraano Taina Piiran, mezzosopraano Hilke Andersenin, urkuri Dag-Ulrik Almqvistin, Wallénin laulajasisarukset Idan ja Hermannin sekä Aapo Häkkisen johtaman Helsingin Barokkiorkesterin.
Festivaalilla voi kuulla myös Lappeenrannan laulukilpailun tuoretta naisten sarjan voittajaa Kaisa Rantaa ja miesten sarjan toisen palkinnon saajaa Nicholas Söderlundia. Vuoden 2005 lopulla Espoon kulttuuripalkinnolla palkitut Tapiolan Kamarikuoro ja sen johtaja, kapellimestari Hannu Norjanen esiintyvät festivaalin avajaiskonsertissa. Kesän lopulla Espooseen saapuvat Elias Seppälän johtama Kaartin Soittokunta sekä Suomen Kansallisoopperan kamariorkesteri Kari Tikan johdolla.
W.A. Mozartia kuullaan myös Espoossa
W.A. Mozartin juhlavuosi kuuluu Urkuyö ja Aariassa säveltäjän kirkko-, ooppera- ja orkesterimusiikin muodossa. Harvoin kuultu suurteos Vesperae solennes de confessore avaa festivaalin torstaina 8.6. Mozartin lisäksi konserttien ohjelmassa on musiikkia keskiajalta nykypäivään.
Taiteilijatapaamiset palaavat ohjelmaan
Espoon historiallinen tuomiokirkko on jälleen näyttämönä tunnelmallisille iltayön konserteille jokaisena kesätorstaina klo 22. Festivaalin ohjelmaan palaavat taiteilijatapaamiset, joissa esitellään illan taiteilijat ja teokset. Taiteilijatapaamiset pidetään tuntia ennen konserttia klo 21 kirkon vieressä sijaitsevassa Pitäjäntuvassa.
Ohjelma osoitteessa www.urkuyofestival.fi
Lisätietoja:
Urkuyö ja Aaria
puh. (09) 8674 4120
[email protected]