Helinä Rautavaaran museossa on avattu ulkoministeriön rahoittama näyttely, jossa tarkastellaan Afrikkaa tutun lautapelin kautta. Näyttelyssä korostetaan Afrikkaa mahdollisuuksien mantereeena ja tarjotaan kävijälle myönteisiä mielikuvia.
Suomen myydyintä lautapeliä on pelattu samoilla säännöillä ja samalla pelilaudalla vuodesta 1951. Pelin suunnitteli 19-vuotias koulupoika Kari Mannerla, joka ei ollut koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. Mielikuvien pohjalta syntynyt peli on kuitenkin vaikuttanut suomalaisten käsityksiin Afrikasta. Peli on opettanut, millainen on maanosan kartta ja minkä nimisiä paikkoja Afrikassa on. Harva on kuitenkaan jäänyt miettimään, mitä pelilaudan takaa paljastuu.
Afrikan Tähti –näyttely liikkuu sekä ajassa että paikassa. Se seuraa pelilaudalta tuttuja reittejä Kairosta Kapkaupungin kautta Kanarialle. Pysähtymispaikkoja on kaksitoista. Jokainen niistä vie katsojan mukanaan yhteen Afrikan monista todellisuuksista: muinaiseen Maliin, timanttikaivoksiin, Niilin lähteelle tai Somalian paimentolaisten pariin.
Näyttelyn on käsikirjoittajanut VTL Katja Uusihakala.
Näyttelyyn liittyviä tapahtumia
15.11. klo 18. Luento: Mistä Afrikan Tähti kertoo? VTL Katja Uusihakala.
22.11. klo 18. Afrikka länsimaisen tiedon kohteena. FT Olli Löytty.
29.11. Näkökulmia Afrikan kaupunkeihin.
8.-9.12. klo 12-16. Afrikkalainen tekstiilipaja museon auditoriossa. Tule valmistamaan kangashelmiä kierrätyskankaasta!
Espoon työväenopiston ja Helinä Rautavaaran museon yhteiseen luentosarjaan voi ilmoittautua 1.11. mennessä numeroon (09) 8165 0000. Luentosarjan hinta on 20 € (sisältä pääsyn museoon). Tilan salliessa luennolle voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Yksittäisen luennon hinta on 5 €. Lisäksi tulee ostaa museon pääsylippu (5 €).
www.helinamuseo.fi
Helinä Rautavaaran museo
Näyttelykeskus WeeGee
Ahertajantie 5, Tapiola, 02100 Espoo
Puh. (09) 8163 1435
Avoinna
ma suljettu, ti 11-18, ke-to 11-20, pe-su 11-18.
Liput 5 e, vapaa pääsy alle 18-v.