- Aikaisemmat vuodet ovat osoittaneet, että viikonloput ovat olleet suosittuja ympäri vuoden ja että tietty peruskysyntä on jatkuvasti olemassa, sanoo Vesipuisto Serenan toimitusjohtaja Aleksi Mattila.
Vesipuiston alkuvuoden avaus ylitti viime vuoden luvut. Asiakasmäärä tammikuun talviloma-aikana oli 19 300 henkeä, kun vuonna 2005 vastaavana aikana kävijöitä oli 14 800.
Syksyllä viikonloppuaukioloon ei haluttu siirtyä suoraan, koska ei tiedetty, millainen prosessi puiston pitäminen käynnissä lyhyitä jaksoja kerrallaan on.
- Ensimmäisessä vaiheessa haluttiin selvittää kausiluontoisen aukiolon haasteet ja analysoida ne tekijät, jotka vaikuttavat puiston toimintaan uudenlaisessa toimintaympäristössä.
Alkuvuoden hyvät kokemukset ovat antaneet arvokasta tietoa ja kokemusta kausiluontoisesta toiminnasta, minkä vuoksi nyt siirrytään luottavaisin mielin eteenpäin. - Viikonloppuaukiolon myötä voimme tarjota lapsille ja lapsiperheille upeita elämyksiä ja unohtumattomia kokemuksia kevään viikonloppuina, sanoo toimitusjohtaja Aleksi Mattila.
Uutuusliukumäet valmistuvat kesäsesonkiin
Ollessaan yleisöltä suljettu, Vesipuisto Serena toimii yritys- ja yksityistilaisuuksien sekä tapahtumien pitopaikkana. Tavoitteena on edelleen kasvattaa vesipuiston suosiota erilaisten tilaisuuksien näyttämönä.
Kesän merkitys vesipuiston toiminnassa korostuu jatkossa entisestään. Kauden merkittävimmät uutuudet, kaksi suurta vesiliukumäkeä avataan kesäsesonkiin.
Ulkoalueelle tulevien liukumäkien perustustyöt ovat loppusuoralla ja mäkien pystytys alkaa heti säiden salliessa.
Lisätiedot: Aleksi Mattila, 050 5188 075, [email protected]
Vesipuisto Serena Espoon sydämessä kutsuu kokeilemaan pohjoismaisessakin mittakaavassa poikkeuksellisia liukumäkiä, altaita ja muita elämyksiä. Talvisin vesipuistoa vastapäätä aukeavat SerenaSki:n laskettelurinteet. Serenan ohjelmapalvelut tarjoavat laajan valikoiman seikkailu- ja liikuntapalveluita, kokouspalveluita sekä teemajuhlia ja yksityistilaisuuksia. Serena on osa Puuharyhmä-konsernia, johon kuuluvat myös Tervakosken Puuhamaa Oy, Visulahden Matkailu Oy sekä Oy Wasalandia Ab. Puuharyhmä Oyj työllistää keskimäärin 150 henkeä. www.serena.fi, www.puuharyhma.fi.
Kevään ja kesän 2006 aukioloajat
HUOM! Lauantaina 25.3. Vesipuisto suljetaan jo klo 15:30 yksityistilaisuuden johdosta. Tuona päivänä sisäänpääsy koko päivän 13 €.
Muina päivinä vesipuisto on auki klo 11-20.
Ulkoalueet aukeavat 5.6.2006.
Vesipuisto sulkeutuu vuosihuollon johdosta 2.9.2006.
Lippujen hinnat keväällä 17 € / 13 €. Kesäkaudella (ulkoalueiden auettua) 19 € / 15 €.
www.serena.fi